Petra Miessmer

Aina epätäydellinen äitiys

Vanhempainvapailta ja lomilta töihin palatessani tunnistin itsessäni sekavia tunteita. – Niinkö vain enää iltaisin saan viettää aikaa pikkurimpulan kanssa? Riittääkö aika enää esikoiselle? – Olenko huono äiti, kun nautin näistä hiljaisista etäpäivistä miehen kanssa kaksin kotona, kun lapset ovat eskarissa ja päiväkodissa? Olin salaa odottanut tätä. Pitkät päivät vauvan kanssa matelivat, kun emme päässeet minnekään koronarajoitusten vuoksi. Olin yksinäinen. Tuntui kuin heräisin uudestaan eloon. Olenko paha ja itsekäs ihminen? – Vauva on viihtynyt päiväkodissa ekasta harjoittelupäivästään saakka. Helpotus, ihanaa. Mutta tarkoittaako sekin sitä, että oikeastaan olen huono äiti kun sillä on kivempaa muiden kanssa?  

On sanottu, että ennenvanhaan koko kylä kasvatti lapsia. En tiedä kuinka usein oli näin, mutta se kuulostaa musta ihanalta -ja järkevältä. Huomaan olevani kärsivällisempi ja iloisempi äiti, kun olen saanut aikaa itselleni (olkoonkin se useimmiten töitä, politiikkaa, liikuntaa, unta tai kotitöitä). Lapset viihtyvät muidenkin kanssa ja varhaiskasvatus on opettanut esikoiselle enemmän, kuin itse koskaan pystyisin. Kuopuskin sujahti hienosti sinne paljon parjattuun hälinään eikä vierasta toistaiseksi ketään.   Musta meidän pitää puhua rehellisesti näistäkin tunteista ja ajatuksista. Meidän on hyvä huomata, että lapsuuteen kuuluu ja kasvussa pitäisi tukea useat tahot -ei ainoastaan äiti. Päiväkoti, neuvola, eskari, koulu ja joskus perheneuvola ja erilaiset tukea tarjoavat palvelut ovat erittäin tärkeitä. Joskus lastensuojelukin.  

Vihreät ovat listanneet konkreettisia keinoja, millä rakennetaan perheystävällisempää Suomea. Tässä on kosolti syitä, miksi tämä on mun puolueeni. Kritisoin, kun siihen on tarvetta, mutta nämä arvot muiden joukossa ovat oikein. Lasten ja perheiden tukeminen on parasta huono- osaisuuden ja eriarvoisuuden ehkäisyä. Väestön ikääntyessä meillä ei ihan taloudellisestikaan (saati inhimillisesti) olisi varaa menettää meidän tulevia veronmaksajiamme. Ihminen on helpompi rakentaa eheäksi aikuiseksi kasvun varrella, kuin koota sirpaleista aikuisena.

16 keinoa lapsi- ja perheys­tä­väl­lisen Suomen rakenta­mi­seksi

Jaa artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter

2 kommenttia artikkeliin “Aina epätäydellinen äitiys

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *